PELTOPITKÄKARVAPÄIVÄT 2022 ILMAJOELLA

Teksti: Olli Huttunen
Kuvat: Annukka ja Olli Huttunen, Piia Ketvell, Viivi Oksala, Sanna Pieniniemi, Juha Pitkänen, Saija Suomaa ja Marko Susi

Vuoden 2022 peltopitkäkarvapäivien tapahtumakeskuksena toimi edellisvuoden tapaan Ilmajoen metsästysseuran omistama Riistavalli. Paikalle saapui 22 pitkäkarvaharrastajaa yhteensä 20 koiran kanssa, joista 4 oli viime kevään pentuja ja 1 juuri vuoden täyttänyt.

Porukkaa lauantaiaamuna: Katja Valtonen, Eeva Savolainen, Mikko Tuhkanen, Lauri ja Jussi Suomaa, Piia Ketvell, Sanna Pieniniemi, Harry ja Elina Fågelholm, Petri Sihvonen, Saija Suomaa, Olli ja Annukka Huttunen, Ari Syrjälä, Marja Heinola, Suvi Lahtinen sekä Juha Pitkänen.

Ryhmät jakautuivat perinteiseen tapaan heti aamusta peltoalueille paikallisten oppaiden avustuksella. Iso kiitos heille onnistuneiden peltotapahtumien takaamisesta, Pitkäkarvaväki kiittää ja kumartaa.

Viivi Oksalalla hihnassa Taikasuon Hippi.

Osallistujat olivat rennolla asenteella mukana ja koirille saatiin runsaasti tilanteita sekä onnistumisia. Koiramme pääsivät viikonlopun mittaan hiomaan taitojaan fasaaneilla ja peltopyillä. Muutakin riistaa kohdattiin kauriista ja jäniksistä vesilintuihin saakka, joille myös seisottiin.

Taikasuon Hipin ja Piia Ketvellin onnistunut riistatyö.
Fiene v. Grossen Herzberg “Riesa” seisonnalla.

Nuoremmat koirat menivät maastoryhmien mukana kuin vanhat tekijät ja erityisen ilahduttavaa olikin nuorten koirien ja pentujen onnistumiset riistatöissä. Yhteistyöpalkinto jaettiinkin vuosikkaalle ja ohjaajalleen. Oli myös hienoa nähdä kokeneempien koirien onnistumisia ja edistymistä, sitähän pellolle mentiin hakemaan!

Jade z Budišovské doliny ja fasaanin nouto.

Lauantaina heti peltopäivän jälkeen ohjelmassa oli yhteisruokailu ja kritiikki päivän tapahtumista ryhmien vetäjien toimesta. Riistatöitä oli tehty kaikissa neljässä ryhmässä runsaasti. Kritiikki oli oikein mukava tapa kerrata päivän tapahtumia ja se kannattaa mielestäni pitää mukana tulevissa yhteisissä tapahtumissa. Kertomusten avulla kaikki osalliset saavat hyvän kuvan päivän tapahtumista myös muista ryhmistä ja näin antaa hyvin jutun juurta päivän tapahtumien kertaamiseen.

Mikko Tuhkanen ja Heidi Vanhanen + Jahtiladyn Iki-Ihana, Elina ja Harry Fågelholm + Jahtiladyn Inka, Piia ketvell + Taikasuon Hippi, Sanna Pieniniemi + Krokuttjärnens Tango.

Ruoasta kylläisenä ja tyytyväisenä lauantaipäivän annista pellolla, olikin hyvä pitää vuosikokous. Kokous pidetään vuorovuosin pelto-, tunturi- ja metsäpäivien yhteydessä. Vuosikokouksen jälkeen sauna lämpisi ja iltaa istuttiin hauskojen juttujen äärellä hyvässä seurassa.

Suoidnejeaggi Ajan Alku. “Anri”.
Lauri Suomaa ja Aro.
Glora v.d. Mainauen “Meri”.
Taikasuon Inna.
Kikkä z Budišovské doliny.
Suoidnejeaggi B-Ajax “Diego”.

Sunnuntain lyhyemmälle päivälle riitti vielä intoa runsaasti niin, että sovittu aika käytettiin pelloilla viimeiseen minuuttiin saakka ja vähän ylikin. Onnistumisia saatiin jälleen useampia ja 6kk ikäisellekin tehtiin pudotus.

Krokuttjärnens Tango “Humppa” seisonnalla.
Ira vom Fliethbachtal “Iita” onnistuneen riistatyön päätteeksi.
Pudotus puolivuotiaalle Humppalle.
Olli Huttunen ja Metsänkulkijan Aava.
Elina Fågelholm ja Jahtiladyn Inka.
Takajoukoissa Katja Valtonen ja Marja Heinola sekä Suoidnejeaggi B-Ajax “Diego” ja Oonavanssin Pimu.
Mikko Tuhkanen lähettää hakuun Jahtiladyn Iki-Ihana “Pimun”.
Metsänkulkijan Aava lähtee vuorostaan hakuun.
Humppa haussa.
Ira vom Fliethbachtal “iita”.
Taikasuon Hippi noutaa.
Piia Ketvell vastaanottaa luovutuksen.

Treenien jälkeen kokoonnuimme Ilmajoen ABC:lle syömään ja kertaamaan päivän tapahtumia ennen kotimatkaa. Erityiskiitos onnistuneelle pitkäkarvaviikonlopulle kuuluu Saija Suomaalle, joka tänä vuonna vastasi päivien järjestelyistä.

Humppa haussa.
Krokuttjärnens Tango, “Humppa”.
Jahtiladyn Inka.
Izza z Budišovské doliny.
Glora v.d. Mainauen “Meri”.
Baghira vom Zeinenbusch “Milli”.
Taikasuon Inna.
Kikkä z Budišovské doliny.
Peltopäivien 2022 parhaan linnunlöytäjän palkinnon sai Mikko Tuhkasen Jahtiladyn Iki-Ihana “Pimu”.
Juha Pitkänen luovutti Pitkispäivien kiertolautasen parivaljakolle Petri Sihvonen ja Fiene v. Grossen Herzberg.
Saija Suomaa ja Jade z Budišovské doliny.
Petri Sihvonen kehuu Riesaa.
Hakuvuorossa Olli Huttunen ja Metsänkulkijan Aava.
Katja Valtonen ja Suoidnejeaggi B-Ajax “Diego”.
Novaskotiannoutajan pentu Ninni oli mukana maskottina.
SUOMEN PITKÄKARVAKERHO RY