JALOSTUSREKISTERIKOIRAT
Saksanseisojakerhon ylläpitämään jalostusrekisteriin on vuosien saatossa noussut yhteensä 36 pitkäkarvaista saksanseisojaa, 27 narttua ja 9 urosta. Jalostusrekisteri löytyy Saksanseisojakerhon nettisivuilta tietokannasta. Jalostusrekisterin pitkäkarvaiset on myös listattuna tämän sivun lopussa olevaan taulukkoon.
Jalostusrekisteriin hyväksymisen ehtona on vähintään AVO2-palkinto KAER-kokeessa nartuilla ja AVO1-palkinto uroksilla. Näyttelystä tulee olla vähintään laatuarvostelupalkinto 1 x AVO tai KÄY EH tai kahdelta tuomarilta 2 x AVO tai KÄY H, niin ettei palkintosijan aleneminen johdu koiran luonteesta. Terveyden osalta lonkkakuvaustuloksen täytyy olla A tai B, pitkäkarvaisella tulee olla myös silmätarkastuslausunto.
Lisäksi omistaja vakuuttaa, ettei seuraavia vikoja tai sairauksia ole havaittu koiralla eikä hän ole tietoinen niistä koirallaan: rotumääritelmässä mainittu hylkäävä virhe, aggressiivisuus tai arkuus, perinnöllinen luusto- ja nivelsairaus, jalostuksesta poissulkeva perinnöllinen silmäsairaus, muu perinnöllinen sairaus, jalostuksesta poissulkeva hammaspuutos, epileptistyyppinen kohtaus.
Saksan jalostusrekisteriin on hyväksytty neljä suomalaista koiraa: Armi vom Heiligenholz, FI MVA Gitta vom Rötelstein, FI MVA FI JMVA Baghira vom Zeinenbusch ja Taikasuon Itu. Lisäksi suomalaisomistuksessa on ollut kaksi Saksan jalostusrekisterinarttua, Kira von Linebrok ja Diana vom Dornenkamp, jotka tuotiin aikuisena ja koepalkittuina Saksasta.
Saksassa jalostusrekisterikoirilta vaaditaan A-C-lonkat, vähintään hyvä ulkomuoto sekä riittävät koenäytöt. Saksassa jalostukseen hyväksyntä perustuu nuorten koirien kevättaipumuskokeiden (VJP) ja nuorten koirien syysjalostuskokeiden (HZP) tuloksiin, lisäksi koiralla tulee olla petoeläinkovuus- ja ajohaukkutodistus. Nämä kokeet hyväksyttävästi suorittamalla saa jalostuskelpoisuuden, edellyttäen että edellä luetellut muut vaaditut näytöt ovat kasassa. Kokeet ovat kaikille seisojille yhteiset kuten omammekin.
SSK:n jalostusrekisteriin nousseet |
nartut FI MVA FI JMVA Baghira vom Zeinenbusch FI MVA Taikasuon Hippi FI MVA Jade z Budišovské doliny Oprakan Havu Izza z Budišovske doliny FI MVA Tetrikorven Camilla FI MVA Gitta vom Rötelstein FI MVA Westfalen’s Dana Armi vom Heiligenholz FI MVA Varvikkovuoman Ruska FI MVA KVA Tetrikorven Brigitte Varvikkovuoman Runo FI MVA Jahtiladyn Gourmet Kimma FI MVA Emma von Averbeck Jotoksen Juttu FIN MVA Danni v. Frochtmannshof FIN MVA KVA Cera v. Frochtmannshof FIN MVA Taikasuon Velhotar Diana vom Dornenkamp FIN MVA Taikasuon Utu FIN MVA Taikasuon Unna Taikasuon Tyyne FIN MVA Kunegondia Cubertus FIN MVA Deika vom Blumenhof Kunegondia Abertha FIN MVA Kunegondia Alpinus |
urokset Bonfire vom Saumerhof Taikasuon Edi Jahtiladyn Harold FI MVA Taikasuon Yty FIN MVA Jahtiladyn Elohopea FIN MVA KVA Taikasuon Uki FIN MVA KVA Taikasuon Ukko FIN MVA Edu von der Schmiede FIN MVA Paddy Nelha |