PITKÄKARVAISEN SAKSANSEISOJAN JALOSTUS

Pitkäkarvaisen saksanseisojan jalostus nojautuu kaikissa kansainvälisen kennelkeskusjärjestön FCI:n jäsenmaissa rodun emämaan Saksan laatimaan ja FCI:n vahvistamaan rotumääritelmään.

Saksassa rodun jalostus on täysin metsästäjien käsissä olevan rotujärjestön vastuulla ja erittäin tiukasti säädeltyä. Jokainen koira hyväksytään erikseen jalostukseen, jos se täyttää jalostuskoiralle asetetut monipuoliset vaatimukset. Saksassa jalostuskoirilta vaaditaan lonkkakuvaustulos A-C (C-lonkkaisia ei kuitenkaan juurikaan käytetä), silmätutkimustulos, ulkomuotoarvio vähintään hyvä, hyväksytysti suoritetut monipuoliset käyttökokeet, ajohaukkutesti sekä petoeläinkovuustesti. Lisäksi koiran luonteen tulee olla tasapainoinen, mikä tarkastetaan huolella jalostuskatselmuksissa ja kokeiden yhteydessä.

Pitkäkarvaisen saksanseisojan suomalainen kanta pohjautuu tällä hetkellä erittäin voimakkaasti saksalaisiin koiriin, mutta joukossa on myös melko paljon itävaltalaista ja tšekkiverta. Suomalaisen kasvatustyön perustuminen saksalaisiin ja saksalaistaustaisiin koiriin on perusteltua, koska Saksassa on suurin ja yllämainittujen tiukkojen jalostuskriteereiden mukaisesti jalostettu koirakanta, josta on käytettävissä paljon tietoa. Myös Itävallassa ja Tšekeissä on tiukat kriteerit jalostukseen käytettäville koirille sekä monipuoliset metsästyskokeet. Viimeisen kymmenen vuoden aikana suomalaiset kasvattajat ovat käyttäneet nartuilleen jalostusuroksia Saksan lisäksi mm. Tanskasta ja Itävallasta.

Suomessa rotumme jalostusasioista vastaa rotujärjestö Saksanseisojakerho.

Kuvat ©Piia Ketvell

Saksanseisojakerhon jalostustoimikunnassa pitkäkarvaisen saksanseisojan jalostusasioista vastaa rotuyhteyshenkilö Heidi Malmström, joka toimii jalostusneuvoja Riitta Heinosen alaisuudessa. Hoidettaviin asioihin lukeutuvat rodun jalostuksen tavoiteohjelman ja perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustusohjelman PEVISA:n valmistelu, jalostusrekisterin ylläpito, urossuositusten antaminen, pentuvälityksestä huolehtiminen, rodun terveys-, ulkomuoto- ja käyttökoetulosten seuraaminen ja niistä raportoiminen ja yleinen rotutietouden jakaminen.

SUOMEN PITKÄKARVAKERHO RY