takaisin

Peltopitkäkarvapäivät 2022 Ilmajoella

Vuoden 2022 peltopitkäkarvapäivien tapahtumakeskuksena toimi edellisvuoden tapaan Ilmajoen metsästysseuran omistama Riistavalli. Paikalle saapui 22 pitkäkarvaharrastajaa yhteensä 20 koiran kanssa, joista 4 oli viime kevään pentuja ja 1 juuri vuoden täyttänyt. Ryhmät jakautuivat perinteiseen tapaan heti aamusta peltoalueille paikallisten oppaiden avustuksella. Iso kiitos heille onnistuneiden peltotapahtumien takaamisesta, Pitkäkarvaväki kiittää ja kumartaa. Osallistujat olivat rennolla asenteella mukana ja koirille saatiin runsaasti tilanteita sekä onnistumisia. Koiramme pääsivät viikonlopun mittaan hiomaan taitojaan fasaaneilla ja peltopyillä. Muutakin riistaa kohdattiin kauriista ja jäniksistä vesilintuihin saakka, joille myös seisottiin. Nuoremmat koirat menivät maastoryhmien mukana kuin vanhat tekijät ja erityisen ilahduttavaa olikin nuorten koirien ja pentujen onnistumiset riistatöissä. Yhteistyöpalkinto jaettiinkin vuosikkaalle ja ohjaajalleen. Oli myös hienoa nähdä kokeneempien koirien onnistumisia ja edistymistä, sitähän pellolle mentiin hakemaan!

Lauantaina heti peltopäivän jälkeen ohjelmassa oli yhteisruokailu ja kritiikki päivän tapahtumista ryhmien vetäjien toimesta. Riistatöitä oli tehty kaikissa neljässä ryhmässä runsaasti. Kritiikki oli oikein mukava tapa kerrata päivän tapahtumia ja se kannattaa mielestäni pitää mukana tulevissa yhteisissä tapahtumissa. Kertomusten avulla kaikki osalliset saavat hyvän kuvan päivän tapahtumista myös muista ryhmistä ja näin antaa hyvin jutun juurta päivän tapahtumien kertaamiseen.

Ruoasta kylläisenä ja tyytyväisenä lauantaipäivän annista pellolla, olikin hyvä pitää vuosikokous. Kokous pidetään vuorovuosin pelto-, tunturi- ja metsäpäivien yhteydessä. Vuosikokouksen jälkeen sauna lämpisi ja iltaa istuttiin hauskojen juttujen äärellä hyvässä seurassa.

Sunnuntain lyhyemmälle päivälle riitti vielä intoa runsaasti niin, että sovittu aika käytettiin pelloilla viimeiseen minuuttiin saakka ja vähän ylikin. Onnistumisia saatiin jälleen useampia ja 6kk ikäisellekin tehtiin pudotus. Treenien jälkeen kokoonnuimme Ilmajoen ABC:lle syömään ja kertaamaan päivän tapahtumia ennen kotimatkaa. Erityiskiitos onnistuneelle pitkäkarvaviikonlopulle kuuluu Saija Suomaalle, joka tänä vuonna vastasi päivien järjestelyistä.

Teksti: Olli Huttunen
Kuvat: Annukka ja Olli Huttunen, Piia Ketvell, Viivi Oksala, Sanna Pieniniemi, Juha Pitkänen, Saija Suomaa ja Marko Susi

 

 

 

 

 

Porukkaa potretissa lauantaiaamuna: Katja Valtonen, Eeva Savolainen, Mikko Tuhkanen,

Lauri ja Jussi Suomaa, Piia Ketvell, Sanna Pieniniemi, Harry ja Elina Fågelholm, Petri Sihvonen,
Saija Suomaa, Olli ja Annukka Huttunen, Ari Syrjälä, Marja Heinola, Suvi Lahtinen
sekä Juha Pitkänen.

 

Ira vom Fliethbachtal onnistuneen riistatyön päätteeksi.

 

Saija Suomaa ja Jade.

 

Petri Sihvonen kehuu Riesaa.

 

Humppa seisonnalla.

 

Pudotus puolivuotialle Humppalle.

 

Lauantain ryhmä 1: Annukka ja Olli Huttunen, Saija Suomaa ja Petri Sihvonen sekä koirat Aava, Izza z Budišovské doliny ja Fiene v. Grossen Herzberg.

 

Viivi Oksalalla hihnassa Taikasuon Hippi.

 

Hipin ja Piia Ketvellin onnistunut riistatyö.

 

Jade z Budišovské doliny ja fasaanin nouto.

 

Mikko Tuhkanen ja Heidi Vanhanen + Jahtiladyn Iki-Ihana, Elina ja Harry Fågelholm + Jahtiladyn Inka, Piia ketvell + Taikasuon Hippi, Sanna Pieniniemi + Krokuttjärnens Tango.

 

Olli Huttunen ja Aava.

 

Elina Fågelholm ja Jahtiladyn Inka.

 

Katja Valtonen ja Suoidnejeaggi B-Ajax.

 

Jahtiladyn Inka.

 

Olli seuraa tarkkana toimintaa.

 

Izza z Budišovské doliny.

 

Takajoukoissa Katja Valtonen ja Marja Heinola sekä koiransa Diego ja Pimu.

 

Lauri Suomaa ja Aro.

 

Mikko Tuhkanen lähettää hakuun Jahtiladyn Iki-Ihanan.

 

Humppa haussa.

 

Fiene v. Grossen Herzberg seisonnalla.

 

Hakuvuorossa Olli Huttunen ja Aava.

 

Ira v. Flietbachtal seisoo ojassa ja Juha Pitkänen valmistautuu pudottamaan linnun.

 

Koirille saatiin runsaasti onnistumisia.

 

Taikasuon Hippi noutaa.

 

Piia Ketvell vastaanottaa luovutuksen.

 

Hippi ja Piia.

 

Ira vom Fliethbachtal.

 

Krokuttjärnens Tango, kutsumanimeltään Humppa.

 

Valokuvattavana Meri.

 

Meri, viralliselta nimeltään Glora v.d. Mainauen.

 

Milli, eli Baghira vom Zeinenbusch.

 

Taikasuon Inna.

 

Inna pääpotretissa.

 

Kikkä z Budišovské doliny.

 

Kikkä kuvattavana.

 

Anri eli Suoidnejeaggi Ajan Alku.

 

Diego eli Suoidnejeaggi B-Ajax.

 

 

Juha Pitkänen luovutti Pitkispäivien kiertolautasen parivaljakolle Petri Sihvonen ja Fiene v. Grossen Herzberg.

 

Peltopäivien 2022 parhaan linnunlöytäjän palkinnon sai Mikko Tuhkasen Jahtiladyn Iki-Ihana.

 

Novaskotiannoutajan pentu Ninni oli mukana maskottina.

Lisää kuvia kerhon Facebook-sivuilla!