KESÄPÄIVÄT 2016
Teksti: Suvi Lahtinen
Kuvat: ©Piia KetvellKesäpäivät järjestettiin Kuopiossa 10.-12.6. Saksanseisojakerhon erikoisnäyttelyn yhteydessä. Rauhanlahden leirintäalueelta, jossa myös näyttely järjestettiin, oli varattu meille yksinkertainen ja toimiva mökkimajoitus. Perjantain aikana saavuttiin paikalle jotkut jo päivällä ensin Kuopioon tutustuen ja ystäviä tavaten ja osa vasta myöhemmin illalla.
Greta seurailee näyttelykehän laidalla.
Lauantaina päivä alkoi näyttelyllä, johon osallistui peräti 15 pitkäkarvaista. Hieman epävakainen sää suosi onneksi osanottajia ja vettä saatiin niskaan vasta iltapäivällä, kun loppukehät alkoivat.
Aapo oli näyttelyn komein uros.
Juha ja Iita valmistautuvat noutosuoritukseen.
Oonan luovutus.
Näyttelyn jälkeen illalla seurasi pitkäkarvojen epävirallinen noutokisa. Vedestä noutoa arvioivat asiantuntevasti JP Porola ja Sanna Pieniniemi, joka varmisti, että havainnot myös kirjattiin paperille myöhempää arvostelua varten. Myös maalta (metsästä) noutoa oli ohjelmassa. Tehtävien yhteydessä saimme myös rakentavaa palautetta. Hauska ja uusi oli tehtävä, jossa koiran ohjaaja käveli koirasta poispäin ja jätti noin 30 metrin päähän maahan noutolinnun ja jatkoi matkaa vielä eteenpäin siten, että lintu jäi ohjaajan ja koiran väliin. Koiran oli noudettava lintu ja jatkettava ohjaajan luo. Vaikka tehtävä oli varmasti useimmille outo, se onnistui kaikilta mainiosti.
Sanna, Harri ja Arttu tarkkailevat kisailijoiden edesottamuksia.
Noutokisan voittajat.
Kisa oli ohjaajien ja koirien leppoisaa ajanvietettä, mutta pitihän kuitenkin voittajat valita. Ensimmäisen sijan saavutti Arttu Horttanaisen ohjaamana Lyyli. Joni Risteen Armi oli toinen samalla pistemäärällä. Kolmas oli Arttu Hakanpään Ben, joka arvioitiin nuoremman ikänsä vuoksi Marko Siivikon Ajaxia paremmaksi, vaikka pisteitä oli kummallakin sama määrä.
Armin tyylinäyte.
Ami osallistui vesityökokeisiin.
Vesa ja Ami suorittivat nuorten luokan vesityön syksyä varten.
Erikoisnäyttelyn yhteydessä oli aiempien vuosien tapaan mahdollista käydä suorittamassa vesityökoe tulevaa koekautta varten sekä osallistua SSK:n ampumakisoihin, joissa onkin ollut tapana käydä porukalla paukuttelemassa. SSK:n tokokisoihin osallistui kaksi parivaljakkoa: Joni ja Remu sekä Suvi ja Oona.
Ampumavuorossa Hakanpään Arttu ja Keimo Ketvell.
Hienon päivän päätteeksi pääsimme vielä rantasaunaan ja sen jälkeen grillikatokselle iltapalalle. Siellä oli mukava istua rupattelemassa tulen loimussa ja vertailla päivän kokemuksia.
Sunnuntaiaamu valkeni lämpimänä ja aurinkoisena. Piia Ketvell oli tarjoutunut kuvaamaan pitkäkarvoja, joista saatiinkin hienoja kuvia niin kerhon kuin omaankin käyttöön. Olipa kiva taas nähdä niin monia vanhoja ystäviä ja tavata uusia ihmisiä ja varsinkin kivoja koiria! Kesäpäivät on hieno tapahtuma, jossa hauskanpidon ohella on mahdollisuus itse oppia ja kehittyä koiran ohjaajana iloisessa ja rennossa ilmapiirissä.
Linssilude Lara on tänä kesänä poseerannut sekä Saksanseisoja-lehden että Vuosikirjan kannessa.
Ben vom Angerln.
Oona von Buchheim.
Varvikkovuoman Remu.
Armi vom Heiligenholz.