Suomen Pitkäkarvakerho ry

Taika oli ensimmäistä seisojaansa kouluttavalle naisellekin helppo koulutettava. Itse asiassa Taika opetti minulle seisojametsästyksestä enemmän kuin minä sille. Taikalla on sellaista metsästyksellistä järkeä, joka on tehnyt sen kanssa metsästämisen erittäin nautittavaksi. Se seisoi heti ensimmäisen fasaaninsa oikealta etäisyydeltä, ja osasi muuntaa toimintatapansa epäröimättä metsäkanalinnuille siirryttäessä. Heti ensimmäiset teerensä se tiedotti emännälle, jääden tiedotuksen jälkeen seisonnalle ensin varovaisesti noin 50 m etäisyydelle, ja vasta emännän ehdittyä siihen asti, siirtyi Taika lähemmäs seisonnalle. Se osasi erinomaisesti tiedottaa myös metsäpyyt heti ensimmäisestä kontaktista alkaen. Taikan tiedotus oli luontainen. Se opetti tuon konstin emännälle ollessaan reilun vuoden ikäinen. Onneksi emäntä sentään ymmärsi seurata koiraa tuossa tilanteessa! Taika on aina ollut ilmeikäs viestittäjä ja niin se oli tiedotuksellakin. Parhaimmillaan emäntä tiesi koirasta, oliko tiedotuksen päässä odotettavissa teeri, metso vai riekko. Taika osasi myös seisonnalla viestittää, jos linnut olivat erityisen arkoja. Oli vaikea olla nauramatta tämän tapahtuessa ensimmäisen kerran tunturissa riekoilla. Emännän lähestyessä Taika käänsi päätään hitaasti, ikään kuin varoittaen, ja painui lopulta hiljaa kyykkyyn ja siitä maahan, joka lihas jännittyneenä. Kaikesta tästä huolimatta emäntä mokasi tilanteen ja riekot siivittivät ennen ampumaetäisyydelle pääsyä. Taikan mulkaisu oli selväsanainen!

Taika osasi myös opastaa ohjaajansa lintumaastoon. Erään kerran se oli isännän ja tämän kavereiden kanssa riekostamassa Ylä-Lapissa ja lintuja ei ollut ensimmäisten tuntien aikana löytynyt. Miehet olivat edellisen päivän tiedustelujen perusteella kulkeneet puurajassa, mutta lintuja ei löytynytkään. Sitten Taika häipyi hakuvuorollaan pidemmäksi aikaa, kunnes tuli tiedottamaan. Se ei kuitenkaan ollut tavanomainen tiedotus, vaan koira vei määrätietoisesti miehet ainakin 400 m toisaalle, pitkälle alarinteen tiheään koivikkoon, ja aukaisi sitten haun uudelleen. Muutaman hetken perästä se löytyi ensimmäiseltä seisonnalta ja siinä maastossa miehet metsästelivät menestyksellä lopun aamupäivän.

Taika on ollut myös erittäin monipuolinen metsästyskaveri. Sorsajahdissa se on osoittanut määrätietoista haavakon jäljitystä, ajaen haavoittunutta sorsaa parhaimmillaan yli 400 m matkan veneellä läpitunkemattomassa kaislikossa, kunnes sai sorsan ajettua avoveteen ammuttavaksi. Taika on sorsajahdissa osoittanut myös osaavansa sukeltaa, kun haavakkosorsa yritti sukeltaen karkuun. Rusakkojahdissa Taika on ollut hyvä tonkimaan pitkäkorvia kuusen juurelta passimiesten eteen, ja on siltä useita rusakoita ja metsäjäniksiä seisonnaltakin ammuttu. Pienpetojen kanssa Taikalla riitti kantti hyvin mäyrälle asti, vaikka mäyrän kanssa olikin onneksi aina toinen koira kaverina. Supeja Taika on tappanut useita. Nyt en enää päästäisi vanhaa mammaa petojahtiin. Se on nuorempien homma jo.

Taikaa voisi ehkä parhaiten luonnehtia kestävän riistaintoiseksi, mutta ei kiihkeäksi. Se on aina metsästänyt yhteen pussiin ohjaajan kanssa ja ollut luotettavan varma linnunlöytäjä ja seisoja. Taikan herkkyys ihmisen kuuntelemiseen on ollut sitä luokkaa, että se aiheutti kokeissa jopa ongelmia ohjaajan vaihtuessa.

Kotona Taika on lempeä seuralainen, nuoresta asti lapsirakas ja niin rauhallisella tavalla ystävällinen, että koiria jännittäneet tuttavien lapsetkin ovat siihen uskaltaneet tutustua. Lauman nuoremmat koirat kunnioittavat Taikaa vieläkin, vaikka se alkaa olla jo vanha ja kankea.