FI KVA Schnepfenjäger’s Cora FI20574/11A
Omistaja: Antti Siira, Oulu
Isä: Lukas vom Auwelt VDH/DL27/05
Emä: Aila vom Hollbäck VDH/DL296/08
Schepfenjäger`s Cora, eli lehtokurpan metsästäjän Cora, tuttavallisemmin Kora alias Kortsu. Koran ensimmäiset hetket uudessa kodissaan n. 8-viikkoisena ovat jääneet lähtemättömästi mieleen: ensimmäisellä minuutilla sisälle päästyään se kaatoi joulukuusen, ja sitä nostettaessa hajotti selän takana keittiössä ison koiranruokasäkin. Aika kultaa muistot, mutta silloin taisi jo isäntä tuumia, että ehkä tästä vielä hyvää voi tulla, kunhan vain saadaan energiat ohjattua oikeisiin asioihin. Kora on ollut verraten helppo koulutettava, miellyttämishaluinen, ottanut oppia hyvin vastaan, muistaen kuuliaisesti käskyt ne opittuaan.
Koralla on pyydetty aktiivisesti pääasiassa metsäkana- ja vesilintuja ympäri Suomea ja Ruotsia. Aikaisempiin kahteen seisojaan verrattuna Kora seisoo vesilinnut huomattavasti useammin. Pöllyttelee ja ajaisi oikein mielellään jäniksiä ja sorkkaeläimiä hieman pitempääkin, mutta pillikutsusta tai -käskystä kääntyy kyllä heti takaisin isännän suuntaan. KAER-kokeiden arvosteluissa Koran hakua on kuvattu riistalle pyrkiväksi, vauhdikkaalla nopealla laukalla ja hyvällä kuviolla ja tekniikalla sekä erinomaisella tuulen käytöllä tapahtuvaksi, innokkaaksi, itsenäiseksi, laajaksi, yhteistyökykyiseksi, olosuhteisiin sopivaksi ja tulokselliseksi. Eräässä VOI1-tulokseen päättyneessä kokeessa Koran toimintaa kuvailtiin seuraavasti: ”Hausta kuvastuu kokemus. Rutiini ja halu löytää riistaa. Linnut löytyivätkin kolmeen eri kertaan. Kahteen ensimmäiseen pillitiedotukset. Viennit hyvät. Seisonnat varmat ja avanssit kohdistui suoraan lintuihin. Lintujen lähtiessä rauhallinen. 3. tilanteeseen ohjaaja pudottaa fasaanin 10 metriin. Luvasta hyvä varma nouto. Metsästyksellinen parivaljakko.” Kora on erittäin rauhallinen ja huomaamaton kotioloissa, ihmisystävällinen, älykäs ja oivaltava, tilannetietoinen, koko perheen rakastama, hieno perhe- ja seurakoira, vanhapiika ja prinsessa samassa suuressa ja mahtavassa persoonassa. Vielä viime syksynä Kora oli edelleen aktiivisessa metsästyskäytössä. Tätä kirjoitettaessa kevättalvella 2023 Kora käy jo pitkälle 13 vuotta, mutta vielä on kovasti elämäniloa, halua leikkiä, ja juosta useampia kilometrejä moottorikelkan edessä, mutta pitemmällä matkalla ymmärtää jo pyytää päästä reen kyytiin tomerana istumaan, nokka ylväänä kohti menosuuntaa. Antti Siira