Teksti: Saija Suomaa
Kuvat: Gitte Becher ja
Saija Suomaa
Lokakuun alussa matkasimme Jussin kanssa Saksaan
Schorlemer-ikäluokkakatselmusta seuraamaan sekä maailmanliiton
vuosikokoukseen ja 10-vuotisjuhlallisuuksiin osallistumaan. Tilaisuudessa
koettiin paljon jälleennäkemisen riemua, kun pitkältä tuntuneen koronatauon
jälkeen pääsimme taas tapaamaan toisiamme maailmanliitossa ja myös
saksalaiset pääsivät pitkästä aikaa kokoontumaan isommalla joukolla.
Paikalla oli edustajat Saksan lisäksi Itävallasta, Hollannista, Tanskasta,
Suomesta ja Tšekistä. Saimme kuulla, että pitkäkarvaisten
Schorlemer-tapahtuma sai toteutua, mutta karkeakarvaisten isompi Hegewald
peruttiin tänäkin vuonna. Joten itsestään selvää meidänkään kokoontumisemme
ei ollut. Yhdessäolosta nautittiin jo torstai-iltana virallisen osuuden
päätyttyä ilmoittautumisten jälkeen tuomaripuhutteluun kokeen keskuspaikkana
toimivassa Gedernin linnassa, jossa myös majoituimme.
Gedernin linna. Klikkaa
kuvia suuremmaksi!
Schorlemer-katselmukseen oli tänä vuonna normaaliin verrattuna hiukan
niukemmin osallistujia, 36 koiraa. Kaksi osallistujista oli Tanskasta, muut
saksalaisia. Kaikki koirat olivat jo jalostuskelpoisuutensa osoittaneita eli
olivat lonkistaan terveitä, ulkomuodoltaan vähintään hyviä (rotutyypistä,
rakenteesta ja karvapeitteestä), VJP-kokeen ja HZP-kokeen läpäisseitä,
ajohaukkutaipumuksensa osoittaneita ja petoeläinkovuustestin suorittaneita.
Minkäänlaisia luonteen heikkouksia ei myöskään Schorlemeriin valittavilta
koirilta sallita. Nämä koirat ovat siis tulevia jalostuskoiria, mikä tekee
Schorlemer-kokeen seuraamisesta mielenkiintoista ja hyödyllistä
kansainvälisen jalostusyhteistyön kannalta.
Perjantaina vuorossa oli jalostustarkastus sekä vesikoeosuus. Olemme jo
useampana vuonna päässeet seuraamaan vesikoetta ja kun vesikoepaikkoja oli
kolme, olisimme ehtineet nähdä vain osan koirista vesikoeosuudessa. Siispä
päädyimme linnoittautumaan jalostustarkastuspaikalle, missä pääsimme
näkemään kaikki Schorlemeriin osallistuvat koirat ja tutustumaan niihin myös
luonteeltaan. Jussi videoi ja minä otin kuvia jokaisesta koirasta. Varsinkin
nartut olivat erittäin tasalaatuisia, myös kooltaan. Kaksi narttua mitattiin
59 cm korkeiksi ja yksi narttu erottui selvästi toisia suurempikokoisena
(mitattiin 64 cm). Kaikki muut olivat rodun ihanteessa eli 60–63 cm
korkeita. Urokset olivat kaikki rodun ihanteessa eli 63–66 cm, mutta
uroksissa esiintyi enemmän vaihtelua luuston voimakkuudessa ja rakenteen
raskaudessa. Raskain uros, joka myös valittiin kauneimmaksi urokseksi, oli
selvästi suomalaiseen silmään turhan raskas ja myös raskaspäinen. Kevein
uros oli jo narttumainen olemukseltaan. Kauneimmaksi valittu narttu oli
suomalaiseen silmäänkin kaunis ja tasapainoisesti rakentunut.
Kaunein uros ja narttu.
Kaunein uros kehässä.
Luonteeltaan
koirat olivat miellyttävän rauhallisia. Vain yksi uros koitti kerran heittää
haastetta toisille uroksille, muuten tunnelma jalostustarkastuspaikalla oli
erittäin rento ja vapautunut koko pitkän päivän. Myös ihmisten kesken, ja
kehän laidalta heiteltiin silloin tällöin letkauksia kehässä oleville.
Pitkäkarvaharrastajat ovat metsästäjiä, jotka eivät todellakaan osaa esittää
ammattimaisesti koiraansa kehässä (saatikka valokuvia varten kehän
laidalla), mutta saksalaiseen tapaan esittäessä se ei haittaa. Koira pitää
esittää pitkällä, löysällä hihnalla ja arviointi tapahtuu pääosin
liikkeessä. Ohjaajat joutuivat kävelemään ja hetkellisesti juoksemaan pitkän
aikaa kehää ympäri tuomareiden ohjeiden mukaisesti.
Jalostustarkastuksen vuoroa odotellessa vaihdettiin kuulumisia, käytiin välipalakioskilla ja rentoiltiin.
Perjantaipäivän päätteeksi pidettiin maailmanliiton kokous. Kokouksessa
käytiin läpi ajankohtaiskatsaus kunkin maan osalta, käsitellen muun muassa
terveystilannetta ja sitä, miten kussakin maassa on pystytty varmistamaan
rodun pysyminen metsästäjien käsissä. Tähän liittyen keskusteltiin
koemuodoista ja jalostusvaatimuksista eri maissa. Lisäksi keskusteltiin
Hollannissa esille nousseista kilpirauhassyövän tapauksista. Muissa maissa
ei vastaavaa syöpätyyppiä ole tullut esiin. Tämä saattaa johtua siitä, että
Hollannissa on perinteisesti käytetty hyvinkin korkeita sukusiitosasteita
jalostusyhdistelmissä, mikä lisää haitallisten geenialleelien runsastumisen
riskiä. Tuntui jälleen kerran hienolta, kun tietoa jaettiin avoimesti ja
vertailtiin kokemuksia rakentavassa hengessä. Kansainvälisen
jalostusyhteistyön osalta puheenjohtaja Leo Schmieg kertasi Saksassa
käyttöön otetun järjestelmän, että jokainen saksalaisen jalostusuroksen
käyttö ulkomaiselle nartulle hyväksytetään nartun jäsenmaan
vastuuhenkilöllä, joka vakuuttaa, että kyseinen narttu on maailmanliiton
tavoitteiden hengessä ja kansallisten jalostustavoitteiden mukaisesti
jalostuskelpoinen. Suomen osalta vastuuhenkilö on Saksanseisojakerhon
valitsema rotuyhteyshenkilö eli allekirjoittanut. Suomessa on toimittu näin
tähänkin asti ja saksalaiset uroksenomistajat ovat olleet valveutuneita
vaatien tuon vakuutuksen. Pentujen tuonnin osalta vastaava käytäntö on ollut
käytössä jo aiemmin: maailmanliiton päätöksen mukaisesti jokaisen
tuontiprojektin kuuluu mennä kansallisten vastuuhenkilöiden kautta. Näin
varmistetaan osaltaan, että ulkomaille myytävät pennut päätyvät asiallisille
metsästäville pennunottajille.
Maailmanliiton kokouksen lopuksi todettiin, että Ruotsista on tullut
jäsenhakemus. Tämä ei tullut minulle yllätyksenä, sillä kaikki lähti siitä,
kun soitin ruotsalaiselle jalostusneuvoja Kickan Hanssonille elokuussa ja
kysyin, haluaisiko Ruotsi jäseneksi. Tätä seurasi muutaman pitkän puhelun
ketju sekä useampia vaihdettuja sähköposteja. Kun ruotsalaisille selvisi,
ettei jäsenyydelle ole esteitä maailmanliiton sääntöjen osalta, heidän
asenteensa oli innostunut ja hakemus laadittiin nopeasti. Valitettavasti
hakemus tuli niin myöhään, ettei se ehtinyt varsinaiselle esityslistalle,
vaan käsiteltiin muissa asioissa. Kickan ei myöskään päässyt paikalle, mutta
laati esittäytymistekstin ja videoita, jotka esitin kokousväelle. Lisäksi
luin SVK:n puheenjohtaja Rolf Grönstedtin laatiman jäsenanomuksen. Näihin
suhtauduttiin kokouksessa hyvin positiivisesti ja puheenjohtaja lupasi, että
asiaan palataan mahdollisimman pian etäkokouksessa. Näin toteutettiin
onnistuneesti pohjoismaista yhteistyötä yhteisen asian puolesta.
Lauantaina pääsimme seuraamaan HZP-kokeen peltokoeosuutta. Kansainvälisistä
vieraista pääosa kulki yhdessä ja ehdimme seuraamaan kolmen eri ryhmän
työskentelyä. Näkemissämme maastoissa tuntui olevan hyvin riistaa: rusakoita
ja peltokanalintuja. Näkemämme riistatyöt tehtiin sokerijuurikaspelloissa
tai pellonreunapöheikössä, laahausjäljet rusakolla ja sorsalla tehtiin
lyhyeksi leikatulla nurmella. Mieleen jäi erityisesti Saksan ja
maailmanliiton puheenjohtaja Leo Schmiegin koiran riistatyö
juurikaspellossa. Ehdimme nähdä tämän koiran hakua vain lyhyesti, kun se
löysi heti linnun. Koira seurasi juoksevaa lintua välillä seisten, kunnes
sai linnun naulattua. Etenemisluvalla lintu siivitti läheltä koiraa, minkä
jälkeen koira oli täysin paikallaan. Tällaista riistatyötä arvostettiin
korkealle. Averbeckin kennelin kasvattajan Martin Rullen koira haki
vauhdikkaasti ja riistaintoisesti, ja teki näyttävän riistatyön, jossa lintu
siivitti läheltä koiraa. Sama koira näytti meille myös vauhdikkaan
rusakkokevennyksen: oikeaoppisesti haukkuen, mutta melko pian takaisin
omistajan luo palaten. Samassa ryhmässä isänsä Eulenspiegelin kennelissä
kasvattamaa narttua ohjannut vain 18-vuotias nuori nainen oli ollut
epäonninen ennen saapumistamme paikalle. Hänen koirallaan ei ollut vielä
kunnollista riistatyötä, mutta se oli saanut rusakon kiinni ja ajanut
toistakin rusakkoa kiihkeästi. Onneksi tämäkin koira sai vielä riistatyön
pellonvieripusikkoon paikalla ollessamme. Kaikki koirat suoriutuivat
laahausjäljistä hienosti, tosin Leo joutui puuttumaan kaksi kertaa oman
koiransa röpöttelyyn sorsan jälkityössä (koira laski sorsan toistuvasti
maahan jäljeltä palatessaan), minkä vuoksi hän menetti vähän pisteitä.
Sääntöjä on muutettu vuonna 2018 niin, että koiran tottelemattomuuteen
jälkityössä saa puuttua korkeintaan kolme kertaa, kun aiemmin kaikki
lisäkäskyt oli kielletty, kuten edelleen on muissa osasuorituksissa.
Vasemmalla Thanehojs
Axelin riistatyö juurikasmaan reunassa, oikealla Schorlemer HZP-kokeen voittaja Isgard vom Rodekopp ja omistaja/ohjaaja Katrin Stahl.
Lauantai-illan huipennus oli palkintojen jako ja juhlaillallinen Gedernin
linnan salissa. Puitteet olivat hienot ja ruoka oli hyvää. Juhla oli
järjestetty juhlistamaan Hessenin alueyhdistyksen 90-vuotista taivalta sekä
10-vuotiasta pitkäkarvaisen saksanseisojan maailmanliittoa. Juhlassa
pidettiin puheita molempien kunniaksi. Saksan rotujärjestön ja
maailmanliiton puheenjohtaja Leo Schmieg piti pitkän puheen esitellen kaikki
maailmanliiton jäsenmaat. Kun Leo sai esiteltyä jonkun jäsenmaista, esitti
puhallinorkesteri tämän maan kansallislaulun, jota nousimme kaikki
kuuntelemaan. Oli hieno hetki, kun orkesteri soitti Maamme-laulun taitavasti
ja juuri oikeansävyisesti.
Juhlaillallisen puhallinorkesteri.
Juhlan mittaan ehdimme jutella monen saksalaisen
kasvattajan kanssa ja pääsimme kertomaan kuulumisia Suomeen tuoduista
pennuista. Laskimme Jussin kanssa, että viikonlopun mittaan ehdimme
keskustella kymmenen sellaisen kasvattajan kanssa, jonka kennelistä olemme
auttaneet pennun Suomeen.
Kansainvälinen pöytä juhlaillallisella.
Schorlemer-HZP päättyi sunnuntaina aamupäivällä kaikkien osallistuneiden
koirien esittelyyn juhlavasti linnan pihalla sekä kauneimman uroksen ja
nartun valintaan. Tämän jälkeen hajaannuimme kukin kotimatkalle, haikein
mielin, mutta monta hienoa kokemusta rikkaampana.
Nartut sunnuntain esittelyssä Gedernin linnan pihassa.
|