takaisin

JUNKKARI 2024 - TULOKSET JA VALOKUVIA KAIKISTA KOIRISTA

Junkkari on vuosittain syyskuun lopulla Lapualla järjestettävä Saksanseisojakerhon nuorten koirien jalostuskatselmus. Koirien ulkomuoto arvostellaan ulkomuotokatselmuksessa ja käyttöominaisuudet peltoriistalla nuorten luokan KAER-kokeessa.

Tänä vuonna 28.-30.9. järjestettyyn tapahtumaan oli ilmoitettu 13 pitkäkarvaista. Pellolle lähti 11 koiraa, kun yksi ilmoittautuneista joutui perumaan osallistumisensa ja toisella nartulla oli juoksut. Tuloksia pitkäkarvaisille kertyi hienosti, kun 8 koiraa eli reilusti yli puolet (73%) palkittiin. Saimme monta uutta KAER-palkittua pitkistä. Tästä on hyvä jatkaa.

Paras pitkäkarvainen oli Joni Risteen ja Linda Uljaksen oma kasvatti Kutimäen Doris, joka sai upeasti NUO1-palkinnon 89 pisteellä. Doris palkittiin Heinerin plaketilla. Heinerin plaketti on ensimmäinen rotumme kiertopalkinto Suomessa ja se jaetaan vuosittain Junkkarissa pitkäkarvaiselle, joka on saavuttanut korkeimmat Junkkarin KAER-pisteet. Palkinnon ovat lahjoittaneet Jussi ja Saija Suomaa ja se jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2002.

Onnittelut myös kaikille muille palkituille:
Hallaharso NUO2 78p, Melissa Vanhala
Taikasuon Jawa NUO2 66p, Jani Silmola
Kutimäen Dallas Stars NUO2 62p, Mikko Rautio
Taikasuon Jinni NUO3 54p, Erkki Minkkinen
Bonfire vom Saumerhof NUO3 53p, Heidi Malmström
Taikasuon Jaspi NUO3 48p, Heli Ahola
Rovavaaran Kreivin Loitsu NUO3 42p, Sami Kämäräinen

Ulkomuotokatselmuksessa ulkomuototuomari Emma Pirilä arvioi pitkäkarvaiset.
(ERI=erinomainen, EH=erittäin hyvä, H=hyvä, HYL=hylätty)

Nartut:
ERI+ Kutimäen Doris, Joni Riste ja Linda Uljas
ERI Rovavaaran Kreivin Loitsu, Sami Kämäräinen
ERI Taikasuon Jaspi, Heli ja Hannu Ahola
ERI Taikasuon Jinni, Erkki Minkkinen
EH Hallaharso, Melissa Vanhala
EH Taikasuon Jasmi, Markku ja Anniina Parviainen
EH Taikasuon Jawa, Jani Silmola
EH Taikasuon Jetta, Iida Peura
EH Taikasuon Juju, Juho Sillanpää

Urokset:
ERI Kutimäen Dexter, Juho Paavola
EH Bonfire vom Saumerhof, om. Heidi Malmström
H Kutimäen Dallas Stars, Mikko Rautio

 

Kaikki osallistujat kuvasi Piia Ketvell, isommat kuvat löydät Facebook-tilitämme.


Bonfire vom Saumerhof eli Koda arvioitiin ulkomuodoltaan erittäin hyväksi.


Hallaharso eli Pulma arvioitiin ulkomuodoltaan erittäin hyväksi.


Kutimäen Dallas Stars eli Repe arvioitiin ulkomuodoltaan hyväksi.


Kutimäen Dexter arvioitiin ulkomuodoltaan erinomaiseksi.


Kutimäen Doris arvioitiin ulkomuodoltaan erityisen erinomaiseksi (ERI+).


Rovavaaran Kreivin Loitsu arvioitiin ulkomuodoltaan erinomaiseksi.



Taikasuon Jasmi arvioitiin ulkomuodoltaan erittäin hyväksi


Taikasuon Jaspi eli Jassu arvioitiin ulkomuodoltaan erinomaiseksi.


Taikasuon Jawa arvioitiin ulkomuodoltaan erittäin hyväksi.


Taikasuon Jetta arvioitiin ulkomuodoltaan erittäin hyväksi.


Taikasuon Jinni arvioitiin ulkomuodoltaan erinomaiseksi.


Taikasuon Juju arvioitiin ulkomuodoltaan erittäin hyväksi.


Kutimäen Dexter, Doris ja Dallas Stars.


Kutimäen Dexter, Doris ja Dallas Stars sekä vetreä mummukoira Armi vom Heiligenholz.


Taikasuon Jawa, Jetta, Juju, Jasmi, Jaspi ja Jinni.

Kuvia KAER-kokeesta


Taikasuon Jinni seisonnalla. Kuva: Tapio Mäki.


Taikasuon Jinni noutaa fasaania. Kuva: Tapio Mäki.


Ylituomari Raine Jussinmäki antoi Erkki Minkkisen Jinnille NUO3-palkinnon. Kuva: Tapio Mäki.


Rovavaaran Kreivin Loitsu palkittiin NUO3-tuloksella. Kuva: Sami Kämäräinen.


Kutimäen Doris oli paras pitkäkarvainen KAER-kokeessa NUO1-palkinnolla Kuva: Linda Uljas.


Hymy herkässä homman hoituessa! Hallaharso & Melissa Vanhala. Kuva: Sami Kämäräinen.


Hallaharso (Pulma) sai pellolta palkinnoksi NUO2-tuloksen. Kuva: Sami Kämäräinen.


Jani Silmolan Taikasuon Jawa palkittiin NUO2-tuloksella. Kuva: Mari Silmola.

Junkkarin 2023 tulokset

Junkkarin 2022 tulokset

Junkkarin 2021 tulokset

Junkkarin 2021 tulokset

Junkkarin 2020 tulokset

Junkkarin 2019 tulokset

Junkkarin 2018 tulokset

Junkkarin 2017 tulokset

Junkkarin 2016 tulokset

Junkkarin 2015 tulokset

Junkkarin 2015 tulokset

Junkkarin 2014 tulokset

Junkkarin 2013 tulokset

Junkkarin 2012 tulokset